Opetusministeriö on julkaissut selvityksen Neliportainen tutkijanura. Selvitys on lausuntokierroksella ja Tattekin siitä lausuu jotakin. Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Ragna Rönnholm on ollut selvitystä valmistelleessa työryhmässä. Selvitys on luettavissa opetusministeriön sivuilla: Neliportainen tutkijanura
Itse pidän selvitystä tavoitteeltaan ja lähtökohdiltaan hyvänä. Jos malli toteutuu vakinaistaminen ei ole enää kiinni siitä vapautuuko joku virka vai ei. Tosin mallihan on vain malli eli jos sen toteuttamiseen ei tule lisää rahaa, niin käytäntöön soveltaminen jää toteutumattomaksi mahdollisuudeksi.
Resurssien puutteen ohella vakinaistamisen edellytykset mietityttävät. Vakinaistamisen edellytyksissä katsotaan sekä tutkijan menestymistä että tutkijan soveltumista laitoksen tai yksikön strategisiin tavoitteisiin. Pohtia voiko, tarkoittaako se, että marginaalissa olevat tutkimusaiheet marginalisoituisivat edelleen.
Mutta mitä mieltä olette? Onko mielessänne jokin näkökulma joka tulisi ottaa huomioon Tatten lausunnossa?
Kävimme Ulla Aatsingin ja Otto Aurasen kanssa maanantaina tapaamassa pirkanmaalaisia kansanedustajia. Asiamme ydin oli henkilökunnan asema tulevassa yliopistouudistuksessa. Puhuimme myös tutkijoiden sosiaaliturvasta ja työttömyysturvan puutteista. Keskeisin kysymys, johon kansanedustajat voivat vaikuttaa, on tulossa oleva yliopistouudistus. Nykyinen malli, jossa yliopiston hallituksessa ovat edustettuina sekä opiskelijat että henkilökunta tulee säilyttää myös tulevaisuudessa. Valmisteilla olevassa yliopistouudistuksessa on esitetty mallia, jossa hallituksessa paikat jakaantuisivat tasan yliopistolaisten ja ulkopuolisten kesken. Hallituksen puheenjohtajan paikka olisi ulkopuolisilla, jolloin tasatilanteessa äänienemmistö olisi ulkopuolisilla.
Keskustelimme myös yliopistojen pätkätöistä. Kansanedustajat vaikuttivat huvittuneilta ja hämmentyneiltäkin, kun esittelimme itsemme pätkien kautta. Ulla on ollut yliopistolla töissä 11 vuotta, pätkiä 16, Otolla puolestaan on vuosi viisi ja pätkiä 10, itselläni on vuosia 10 ja pätkiä lähes 30. Kerroimme myös tutkijoiden työttömyysturvan ongelmista ja tutkijakoulun tutkijoiden palkan pienuudesta. Kansanedustajia kiinnosti myös tieto yliopistojen resursseista: Yliopistojen opiskelijamäärät ovat laman jälkeen kasvaneet 40 prosenttia, henkilökunnan määrä ei.
Tapaamisessa olivat läsnä Klaus Pentti, (kesk.), joka on Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtaja. Muut mukana olleet olivat Mikko Alatalo (kesk.), Harri Jaskari (kok), Mikko Kuoppa (vas.) Leena Rauhala (kd) ja Tero Rönni (sd).
Sinikka
Tatten kevätvuosikokous keskusteli eilen työajan kohdentamisesta. Kokous myös velvoitti hallitusta hiomaan kannanottoa terävämmäksi sekä valmistelemaan työajankohdentamiseen liittyvää toimintaa. Hallitus ryhtyy siis työhön...
Tatten kevätvuosikokous pidetään tänään. Ajankohtaisissa asioissa voimme ensi iloita kahdestakin menestyksestä. Yliopistoallianssin hallitukseen tulee henkilökuntayhdistysten edustus. Taustalla on kaikkien kolmen yliopiston kaikkien muiden henkilökuntayhdistysten paitsi professorien sekä ylioppilaskuntien kannanotto, jossa vaadittiin henkilökunnan ja opiskelijoiden edustusta hallitukseen. Nyt näyttää siltä, että kannanottomme on otettu vakavasti ja saamme edustuksen hallitukseen. Toinen menestys liittyy pitkään valmisteltuun tutkijoiden sosiaaliturvaan. Näyttää siltä, että ensi vuoden alusta apurahantutkijoiden eläke. tapaturma- ja sairasvakuutusturva paranevat.
Ennen kaikkea puhumme kokouksessa työajankohdentamisesta ja hyväksymme aiheeseen liittyvän kannanoton. Tervetuloa keskustelemaan ja päättämään Tatten toiminnasta ja linjasta. Kokous on siis klo 16.30 Laternassa.
Vapputapahtuma
29.4. klo 12-15
Pinnin amfiteatterissa
Julkistetaan Sisufos-palkinto
Jaetaan jäsenkyselyn palkinnot
Lemmenpyssyt musisoi
Munkkeja ja simaa
Tervetuloa!
Tatte otti kantaa työajankohdentamisesta
Kannaotto: Yliopistoa kehittämässä - kenen ehdoilla?Acatiimin jutut
Huipputiedettä työaikaa kohdentamalla. Acatiimi 9/07
Opettajien työajan seuranta ja kohdentaminen, Acatiimi 2/07