Näyttää siltä, ettei yliopistotyönantajan ohjeistus työajankohdentamisesta ole yhtenäistä. Luin tänään viestin, jossa korostettiin, että työajan kohdentaminen koskee koko henkilöstöä. Viesti on osin harhaanjohtava, sillä kokonaistyöaikaa tekevän opetushenkilökunnan tarvitsee voimassaolevan virkaehtosopimuksen mukaan kohdentaa työaikaansa vain työsuunnitelman puitteissa eli kerran lukukaudessa. Opetushenkilöstön pitää kohdentaa kuukausittain vain sellainen lisätyö, josta maksetaan erillinen korvaus.

Neuvottelujärjestömme JUKO on ollut tiukkana, kuten oikein on, tästä tulkinnasta. Vesin tulkinnassa on neuvoteltu useissa yliopistoissa, monissa on päästy sopuunkin, mutta ainakin yhdessä tapauksessa tulkinta tultaneen ratkaisemaan työtuomioistuimessa.

Sinikka