Näen työajan kohdentamisen osaksi sitä prosessia, joka on ollut meneillään jo toistakymmentä vuotta. Tuossa prosessissa sivistysyliopisto on murentunut pala palalta: Yliopiston tarpeellisuutta mitataan määrällisillä tuloksilla, työntekijöiden palkkaus perustuu arviointiin (upj), tuottavuuden nimissä yliopiston toimintoja yhtiöitetään, koko yliopiston hallinto ja talous uudistetaan. Vauhti on ollut aika kova enkä usko, että kukaan tietää, mihin tässä lopulta päädytään. Epäilen, että murenista rakentuu uusi uljas yliopisto, joka muistuttaa enemmän Aldox Huxleyn dysutopiaa kuin opetusministeriön visioita.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tässä muutoksessa sivistysyliopiston mukana menee myös yliopistodemokratia ja yliopistosta tulee yhä enemmän "ihan tavallinen yritys", jossa työntekemisen ehdot ovat kuin missä tahansa yrityksessä. Oireita yliopistodemokratian murenemisesta on ollut ilmassa. Yliopistouudistuksessa päätösvaltaa ollaan luovuttamassa hallituksille, joissa enemmistö on yliopistojen ulkopuolisilla jäsenillä. Sisä-Suomen allianssissa työtentekijät ja opiskelijat ollaan jättämässä ulos allianssin hallituksesta. Henkilökunta jätettiin ulos myös yliopistouudistusta valmistelevasta opetusministeriön työryhmästä. 

Samaan aikaan pätkätyöt pitävät huolen siitä, että harva uskaltaa valittaa, vaikka työnantaja pätkisi työn ihan miten sattuu tai jättäisi maksamatta työmatkojen kuluja. Kyykytyskulttuuri ei ole vasta tulossa vaan on hiipinyt yliopistoon jo aikaa sitten. Vaikka työntekijöiden ongelmat lisääntyvät, resursseja työntekijöiden etujen valvomiseen on hyvin niukasti. Tampereen yliopistossa on työssä noin puolitoista tuhatta akavalaista, joiden etuja valvoo oman työnsä ohessa sivutoiminen pääluottamusmies. Jukolaiset henkilökuntajärjestöt (Tatte, professorit, lehtorit) ovat tehneet yliopistolle esityksen päätoimisen luottamusmiehen palkkaamiseksi. Toistaiseksi vastaus on ollut, ettei ole rahaa. Raha on suhteellinen kysymys, päätoimisen luottamusmiehen vuosittaiset kulut olisivat vain muutamia kymppejä yhtä työntekijää kohden. Se ei minusta ole kova hinta paremmasta työpaikasta. Kunnolla resurssoitu luottamusmiesjärjestelmä olisi iso askel työhyvinvoinninkin puolesta.

Ammattiyhdistyksen näkökulmasta kysymys on voimasta. Onko meillä voimaa riittävästi? Mihin olemme valmiit? Mitä yksittäinen yliopistolainen on valmis tekemään? Entä sinä itse?

Sinikka

Keskustelussa olisi hyvä aina myös miettiä, mistä yliopistosta milloinkin puhumme. Onko kyseessä yliopisto työnantajana vai akateemisena yhteisönä. Yliopistotyönantajanahan järjestäytyi juuri, sillä yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman muuttuminen muuttaa myös yliopistoa työnantajana. Yliopistot ovatkin jo perustaneet yhteisen työnantajajärjestön.